X

Vastuullisuutta ja moninaisia uratarinoita: etäTETissä Nordealla

Suomen historian ensimmäinen koko toimialan kattava etäTET-viikko päättyy tänään Nordean päivään. Etänä suoritettava työelämään tutustumisjakso eli etäTET on koonnut Teamsin välityksellä 200 nuorta ympäri Suomen oppimaan finanssialasta. Osallistujia on ollut aina Kittilästä pääkaupunkiseudulle asti, mikä onkin tasa-arvoistanut työelämään tutustumista paikkakunnasta riippumatta. Finanssialan etäTETin järjestävät yhdessä Talous ja nuoret TAT, Finanssiala ry ja Oikotie.

etätet

Viikon ohjelma on jaettu viiden eri toimijan kesken. Mukana ovat Finanssiala ry, Danske Bank, Varma, OP ryhmä ja Nordea. Kukin toimija isännöi nuoria yhden päivän ajan. Tänään perjantaina viikko huipentuu Nordean päivään, jonka aikana nuoret oppivat vastuullisuudesta ja kuulevat moninaisia uratarinoita.

EtäTET on Nordealle tuttu jo ennestään viime syksynä järjestetyn etäTET-jakson kautta. Silloin nuoret tutustuivat Nordeaan työnantajana ja kehittivät taloustaitojaan pelillisin menetelmin. Nordean yhteiskuntavastuujohtaja Pirjo K Kuuselan mukaan Nordean TET-malli peilaa vahvasti oikeaa työelämää, jossa projektityötä usein tehdään tiimeissä. Koronapandemian aikana tiimejä myös johdetaan etänä.

Finanssialan EtäTET-viikolla Nordean teemana on vastuullisuus pankkisektorilla sekä tarinat työpoluista, eli siitä, miten erilaiset työntekijät ovat päätyneet nykyiseen työtehtäväänsä.

– Raha-asiat kulkevat jokaisen rinnalla syntymästä kuolemaan halusi sitä tai ei. Kenelläkään ei ole varaa olla rahataidoton. Näemme sekä yhteiskuntavastuun että taloustaitojen kytkeytyvän yhteen, Pirjo K Kuusela sanoo.

– Rahataitojen kautta voi vaikuttaa maapallon kestävän kehityksen kulkuun. Rahan käyttö ratkaisee sen, millaisen tulevaisuuden saamme.

 

Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä koko toimialan kattava etäTET-jakso kokoaa tasavertaisesti nuoret yhteen asuinpaikasta riippumatta. Viikon ohjelma on jaettu viiden eri toimijan kesken. Mukana ovat Finanssiala ry, Danske Bank, Varma, OP ryhmä ja Nordea. Kukin toimija isännöi nuoria yhden päivän ajan. Lue Finanssiala ry:n etäTET-päivästä täältä , Danske Bankin päivästä täältä, OP Ryhmän päivästä täältä ja Varman päivästä täältä.