X
Nuorten mielestä kannustava ja rento työilmapiiri rohkaisevat tuomaan omia ajatuksia julki.

Vastuullinen kesäduuni -kyselytutkimus: Työnantajat eivät osaa hyödyntää kesätyöntekijöidensä potentiaalia

9.3.2016
/

Tulevana kesänä kymmenet tuhannet nuoret kesätyöntekijät paikkaavat lomakautta ja tuovat samalla uusia näkemyksiä työpaikoille. T-Median toteuttaman kesätyötutkimuksen mukaan kesätyöntekijöillä olisi kuitenkin vielä reilusti nykyistä enemmän annettavaa.

8 myyttiä työstä -sarjan juontaa Maaretta Tukiainen (kesk.). Keskusteluosuuden vakiopanelisteina nähdään professorit Alf Rehn ja Saara Taalas.

Uusi ohjelmasarja penkoo työhön liittyviä myyttejä

26.11.2015
/

8 myyttiä työstä -ohjelmasarjassa pureudutaan yleisiin työelämää koskeviin hokemiin ja vallalla oleviin käsityksiin ja pyritään selvittämään pitävätkö ne paikkansa vai eivät. Keskusteluttavassa ja viihdyttävässä TV-sarjassa suomalaisten omakuva raatajakansasta päivitetään 2010-luvulle. Sarjan kahdeksan jaksoa esitetään Yle TV1:llä 12.–27.1.2016

Oppisopimus antaa paljon sekä nuorelle että työnantajalle

3.11.2015
/

Oppisopimus sopii nuorelle ja ansaitsee enemmän huomiota. Näin todettiin TATin järjestämässä oppisopimus-tilaisuudessa Helsingissä.