X

Kolmannes nuorista voisi toimia yrittäjänä

2.9.2020
/

Yrittäjyys kiinnostaa nuoria yhtä paljon niin yläkoulussa kuin toisen asteen oppilaitoksessakin. Pojat ovat selvästi kiinnostuneempia yrittäjyydestä kuin tytöt. Kiinnostuksen puute on suurin este yrittäjyydelle. Kolmannes suomalaisista yläkoululaisista voisi kuvitella toimivansa…

Lukion vetovoima on ylivoimainen, vanhemmilla iso vaikutus valinnoissa

10.8.2020
/

Yläkoululaisista lähes kaksi kolmesta aikoo hakeutua lukioon peruskoulun jälkeen. Lukion vetovoimaan vaikuttavat paitsi lukion hyvä brändi, myös vanhempien sosioekonominen asema ja tuki. Nuoret arvottavat lukion todennäköisemmäksi vaihtoehdoksi toisen asteen opinnoille…

20 % lukiolaisista haluaisi käyttää jatko-ohjauspalvelua, jos polku jatko-opintoihin ei aukea.

Suuri osa ylioppilaista jää ilman korkeakoulupaikkaa, 20 prosenttia nuorista käyttäisi jatko-ohjausta

14.7.2020
/

Huomenna 15.7. julkistetaan viimeisetkin korkeakoulujen pääsykokeiden tulokset. Viime vuonna voimaan tullut lukiolaki edellyttää kuntia järjestämään korkeakoulupaikkaa vaille jääville ylioppilaille jatko-ohjausta. Moni tämän kevään ylioppilas on jo saanut lopulliset tulokset korkeakoulujen…

Kolme nuorta istuu vierekkäin läppäreiden kanssa

TAT Nuorten tulevaisuusraportti 2020: Nuoret haluavat tehdä kesätöitä

18.5.2020
/

Jopa 76 prosenttia kaikista yhdeksäsluokkalaisista ilmoitti aikovansa hakea kesätöitä ensi kesäksi. Kysely toteutettiin ennen koronavirusta helmi-maaliskuussa. Kaikista yläkoululaisista 65 prosenttia aikoi hakea kesätöitä kesälle 2020. Seitsemäsluokkalaiset olivat odotetusti vähiten kiinnostuneita…

Sijoittaminen kiinnostaa poikia, oma taloudenhallinta tyttöjä

7.5.2020
/

Nuoret ovat kiinnostuneita opiskelemaan nykyistä enemmän taloussisältöjä koulussa. Tuore Talous ja nuoret TATin teettämä tutkimus paljastaa eroja nuorten kiinnostuksen kohteissa eri talousaiheissa. TAT Nuorten tulevaisuusraportti 2020 -tutkimuksen mukaan yläkoululaisista jopa…

Nuoret haluavat parantaa omaa talousosaamistaan

5.5.2020
/

Talousosaamisen PISA julkistetaan torstaina

Koteihin tarvitaan lisää puhetta rahasta

1.10.2019
/

Tutkimusten mukaan vanhempien rahankäyttötavat ja tyyli puhua rahasta periytyvät. On tärkeää miettiä, kuinka kotona käydyistä rahaan liittyvistä keskusteluista saisi mahdollisimman rakentavia niin niukassa kuin yltäkylläisessäkin rahatilanteessa. Tänään käynnistyvällä #puhurahasta-kampanjalla tarjotaan…

Nuorten kuluttajataitojen tutkimukseen merkittävä rahoitus

27.6.2019
/

Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvosto on myöntänyt Nuorten taloustaitoja teknologisoituvassa kulutusyhteiskunnassa tutkivalle DigiConsumers-konsortiolle neljän miljoonan euron tutkimusrahoituksen vuosille 2019–2022. Tutkimuskonsortiota johtaa Jyväskylän yliopisto ja kumppaneita ovat TATin lisäksi Vaasan yliopisto,…