X

Lukion vetovoima on ylivoimainen, vanhemmilla iso vaikutus valinnoissa

10.8.2020
/

Yläkoululaisista lähes kaksi kolmesta aikoo hakeutua lukioon peruskoulun jälkeen. Lukion vetovoimaan vaikuttavat paitsi lukion hyvä brändi, myös vanhempien sosioekonominen asema ja tuki. Nuoret arvottavat lukion todennäköisemmäksi vaihtoehdoksi toisen asteen opinnoille…

Kulttuuritulkki Maria Kankkunen

Opettaja, näin voit toimia rasismia vastaan

11.6.2020
/

Kuuntelin yhden valtakunnan päämedian podcastia, jossa puitiin BlackLivesMatter -liikettä ja asiaan reagoimista Suomessa. Podcastin toimittajan arvion mukaan Suomella menee aika hyvin, koska hänestä täällä ei ole yhtä paljon rasismia kuin…

Nuoret haluavat parantaa omaa talousosaamistaan

5.5.2020
/

Talousosaamisen PISA julkistetaan torstaina

Opelta opelle: Kolmen kollegan vinkit digipedagogiikkaan

22.2.2017
/

Digitaalisuus on saapunut uusien opetussuunnitelmien ja sähköistyvien ylioppilaskirjoitusten myötä toden teolla suomalaiseen koulumaailmaan. Kolme opettajaa eri kouluasteilta kertoo omia kokemuksiaan teknologian omaksumisesta osaksi opetusta.

Todellista työelämää kouluihin

7.12.2016
/

Mikä on mun juttu? Mille alalle soveltuisin? Näitä asioita pohtivat nuoret ympäri Suomen. Kun koulu loppuu -kiertue rohkaisee nuoria löytämään omat työelämäpolkunsa, kannustaen heitä aktiiviseen ja dynaamiseen työnhakuun.

Critical friends -koulutus keskittyy ennen kaikkea osaamisen jakamiseen rehtoreiden ja yritysjohtajien välillä.

Rehtorit ja yritysjohtajat tekevät yhdessä parempaa johtamiskulttuuria

30.9.2016
/

Yhteiskunnan digitalisoituminen, työelämätaitojen entistä vahvempi korostuminen ja yrittäjämäisyyteen kasvattaminen tuovat koulut uusien haasteiden äärelle. Muutosta johtavat rehtorit, joille avuksi on nyt kehitetty Critical friends -niminen täydennyskoulutusohjelma.     

Digitaalisuus tuo lisäarvoa opetukseen, oikein ymmärrettynä

16.9.2016
/

Antti Saari ja Janne Säntti kirjoittivat opetuksen digitalisointiin liittyvistä haasteista Helsingin sanomissa 7.9. He vieroksuivat teknologian tuputtamista kouluihin ylhäältä käsin sekä korostivat opettajien omaa arviota teknologian hyödyllisyydestä osana opetustaan. On…

Talous ja arki kuuluvat tiiviisti yhteen

7.9.2016
/

Kuluttajaksi kasvaminen alkaa jo ennen kouluikää. Yhä nuoremmat lapset tarvitsevat talousosaamista osana kansalaistaitoja ja oman elämän hallintataitoja, muistuttaa opetusneuvos Kristina Kaihari Opetushallituksesta.