X
Nuorten business-kursseilla odotettua suurempi kysyntä

Nuorten bisneskursseilla odotettua suurempi kysyntä

4.4.2017
/

Kova kiinnostus lukion bisnesopinnoille on yllättänyt kursseja valmistelevan Yrityselämän nuoret sukupolvet -hankkeen. Suunnitellun kymmenen lukion sijaan kursseja pilotoi kolminkertainen määrä, 38 oppilaitosta.

Opelta opelle: Kolmen kollegan vinkit digipedagogiikkaan

22.2.2017
/

Digitaalisuus on saapunut uusien opetussuunnitelmien ja sähköistyvien ylioppilaskirjoitusten myötä toden teolla suomalaiseen koulumaailmaan. Kolme opettajaa eri kouluasteilta kertoo omia kokemuksiaan teknologian omaksumisesta osaksi opetusta.

Digitaalisuus tuo lisäarvoa opetukseen, oikein ymmärrettynä

16.9.2016
/

Antti Saari ja Janne Säntti kirjoittivat opetuksen digitalisointiin liittyvistä haasteista Helsingin sanomissa 7.9. He vieroksuivat teknologian tuputtamista kouluihin ylhäältä käsin sekä korostivat opettajien omaa arviota teknologian hyödyllisyydestä osana opetustaan. On…

Onnistu etäpalaverissa: viisi vinkkiä verkkotapaamiseen

27.11.2015
/

Tiedätkö sen ulkopuolisuuden tunteen, kun osallistut etäpalaveriin rätisevän äänen ja pätkivän kuvan kanssa? Lauseet ovat katkonaisia, et kuule välikommentteja ja katselet kuvaa puolikkaista ihmisistä kokouspöydän äärellä. Tunnetko itsesi täysivaltaiseksi osallistujaksi…

Innostavaa oppimista

23.11.2015
/

Joka kymmenennellä nuorella on heikko lukutaito, joka neljäs on kyllästynyt koulunkäyntiin. Tänä syksynä on ollut hälyttävää kuulla, kuinka lukutaitotutkimusten mukaan nuorten lukeminen jatkaa rapistumistaan. Tai että koulun merkitys alkaa nuorten…

Rakkaudesta sisäiseen viestintään

29.4.2015
/

TATissa alettiin vähän aikaa sitten kohista Trellosta. Se on niin kutsuttu Entreprise Social Network (ESN) –työkalu. ESN-työkalut ja -applikaatiot ovat nimensä mukaisesti sosiaalisia teknologioita työpaikkojen sisäiseen viestintään ja projektinhallintaan. The…

Vaikuta digibileiden keskipisteessä – kolme käytännön vinkkiä 2/3

8.4.2015
/

Digitaalisessa vallankumouksessa huomiostamme kilpailee päivittäin valtava määrä sisältöä, jota media, brändit ja sosiaalinen verkostomme tuottavat taukoamatta. Sisältö siiloutuu yhä useampiin palveluihin ja niiden kautta eri päätelaitteisiin. Hyvän sisällön tunnistaminen huonosta…

Vaikuta digibileiden keskipisteessä – kolme käytännön vinkkiä 1/3

26.3.2015
/

Digitaalisuus tuo kiihtyvällä vauhdilla uusia vaikuttamismahdollisuuksia. Digitaalisten bileiden huuma viekin helposti mennessään. Hurmoksessa vauhtisokeus saattaa hämätä, ja kaikesta viestinnästä halutaan tehdä digitaalista vain, koska se on ‘se juttu’. Silloin on…