X

Nyt kaikki TET-mallit samasta paikasta

Suositut kuukaudet TET-jaksojen osalta ovat jälleen edessä, mutta miten nuorelle aukeaa työelämän pelisäännöt?

Lapsiasiavaltuutetun toimiston tekemän selvityksen mukaan koulujen työelämään tutustumis- eli TET-jaksot ovat monille yläkoulun oppilaille myönteinen kokemus työelämästä. Näillä jaksoilla nuoren on mahdollista saada positiivinen ja motivoiva kokemus työelämätaidoista. TAT nosti esille TET-aiheisen pyöreän pöydän keskustelussa eri TET-mallien kirjon: jokainen nuori voi valita itselle sopivimman tavan tutustua työelämään ja saada näin mielekkäitä kokemuksia työelämän alkutaipaleella.

– Monelle nuorelle TET-jakso on ensikosketus työelämään, joten se ohjaa heidän ajatteluaan työelämää kohtaan. Ikääntyvässä yhteiskunnassamme on elintärkeää, millaisilla asenteilla ja valmiuksilla nuoret tulevat työelämään, toteaa lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila.

Kaikki opettajat kertoivat selvityksen haastatteluissa, että TET-paikan saamisessa lähtökohtana on oppilaan oma-aloitteisuus. Oppilaat hankkivat siis TET-paikan kysymällä sitä itse: he käyvät paikan päällä yrityksissä, soittavat tai lähettävät sähköpostia hakeakseen TET-paikkaa. Suurin osa oppilaista löytää paikan tällä tavoin. Opettajat totesivat myös, että TET-paikkojen haku on suhteellisen helppoa. TET-paikkojen rajallinen määrä nousee toki esille etenkin pienillä paikkakunnilla ja siksi onkin tärkeää, että erilaisia malleja TET-jakson suorittamiseen jaettaisiin yhteisesti ympäri Suomea.

– Oppilaiden oma-aloitteisuutta pitää vahvasti tukea ja TET-paikkojen hakemista harjoitella ihan konkreettisesti koulussa etukäteen. Oppilaat voisivat harjoitella muun muassa esittäytymistä, yritykseen soittamista ja asiansa kertomista ääneen. Pukinmäenkaaren koulun opot ovat kehittäneet tähän loistavan TET-simulaattorimallin, kommentoi TATin talous- ja työelämäasiantuntija Riikka Lehtinen.

Työelämään on tutustuttu TET-jaksojen avulla jo neljän vuosikymmenen ajan. Nyt on aika muokata TETistä erilaisia nuoria ja tarpeita palveleva kokonaisuus. TAT on tarttunut haasteeseen ja kokoaa erilaiset TET-mallit yhden katon alle. Tämä paikka on jo opoille vanha tuttu Kun koulu loppuu -sivusto, joka on Suomen käytetyin nuorten ala- ja koulutusvalintoja esittelevä sivusto. TETin eri malleihin on jo nyt mahdollista käydä tutustumassa Kun koulu loppuu -sivustolla, mutta mallit täydentyvät tämän vuoden aikana.

Nyt haastammekin sinut, opo, jakamaan niitä erinomaisia, erikoisia, uudenlaisia, innovatiivisia tai muuten vain hyväksi todettuja TET-malleja, joita koulussanne on toteutettu ja todettu toimiviksi. Voit vaikka kutsua TATin paikalle tekemään jutun tai videon sellaisesta TET-kokemuksesta, josta uskot olevan hyötyä myös muille nuorille ympäri Suomea.

Ole yhteydessä: Riikka Lehtinen puh. 041 545 0800 tai riikka.lehtinen(at)tat.fi

Pieniä palkintoja on luvassa vinkkien lähettäjille. 😊

Iloista kevättä ja aktiivista TET-pöhinää!