X

Nelikymppinen TET löytää työelämän uudelleen

Suomalainen peruskoulu on otettu käyttöön vaiheittain vuosien 1972–1977 aikana. Alusta alkaen peruskoulun osana on ollut TET eli työelämään tutustuminen. Nyt vuonna 2018 nelikymppinen TET löytää työelämän uudelleen, kun Taloudellinen tiedotustoimisto TAT kokoaa erilaiset TET-mallit yhden katon alle.

TET on ollut olemassa yhtä kauan kuin peruskoulukin. Työelämään tutustumisjakson ajatus on kenties sumentunut vuosien saatossa, eikä jakso ole palvellut oppilaita alkuperäisessä tarkoituksessaan. Tavoitteena jaksolla kun on, että oppilas löytää TETin avulla itseään kiinnostavia aloja ja työtehtäviä sekä oppii työelämätaitoja aidossa ympäristössä. Kun koulu loppuu – Nuorten tulevaisuusraportti 2018 -tutkimuksen mukaan TET-jakso on nuorille opon jälkeen toiseksi tärkein tietolähde, kun he miettivät tulevaisuuden opiskeluvalintojansa.

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT on tarttunut haasteeseen päivittää TET tälle vuosituhannelle. TAT on koonnut yhteen joukon erilaisia toimijoita, jotka ovat tahoillaan kehittäneet uusia malleja nykypäivän työelämään tutustumista varten. Kaikki TETiin liittyvät ohjeet, mallit ja materiaalit löytyvät Suomen käytetyimmältä nuorten ala- ja koulutusvalintoja esittelevältä Kun koulu loppuu -sivustolta.

”TETille on käynyt kuin mille hyvänsä 40-vuotiaalle konseptille – sen tehokkuus vähenee, mikäli sitä ei kehitetä. Me TATissa haluamme nostaa TETin takaisin osaksi peruskoulun työelämäyhteyksien ja opinto-ohjauksen kivijalkaa. Työelämään tutustuminen yläkoulussa antaa nuorille eväitä opiskeluvalintojen pohtimiseen, sen vuoksi siihen on tärkeää panostaa”, TATin talous- ja työelämäasiantuntija Riikka Lehtinen kommentoi.

TETiin yksin tai yhdessä

TATin kokoamista malleista löytyy jokaiselle jotakin. Yksi suurimmista uudistuksista on Polku omaan elämään -kokonaisuus, jossa nuoret oppivat tunnistamaan omia vahvuuksiaan Positiivisen CV:n avulla ja sen jälkeen menevät tiimissä työpaikalle TET 2.0 -mallin mukaan ja työskentelevät siellä innovaatioprosessin parissa. Polku omaan elämään -hankkeessa ovat mukana TATin lisäksi Mindustry Oy, Positiivinen CV ja Aatos Klinikka, ja se on toteutettu Kide-säätiön tuella.

Perinteiseen, yksin suoritettavaan TET-jaksoon on myös tullut uusia malleja, jotka tavoittavat eri kohderyhmiä. Esimerkiksi liikunta-alasta kiinnostuneet nuoret pääsevät tutustumaan alaan Sporttitetin avulla. Sporttitetin on lanseerannut Nuorten Akatemia yhdessä lajiliittojen ja liikuntajärjestöjen kanssa.

”Meille on kertynyt TATin pitkän historian aikana paljon kokemuksia erilaisista TET-malleista. Nyt herätämme henkiin hyvin toimineet mallit ja tuomme myös työnantajille selkeää tietoa ja vinkkejä TET-harjoittelusta. Kukapa työnantaja ei toivoisi, että voisi omalla panoksellaan tehdä toimialaansa tutuksi ja tarjota tettiläiselle juuri sen positiivisen kokemuksen, joka sysää nuoren opiskelemaan alaa”, Lehtinen sanoo.

Tutustu TET-sivustoon täällä.