X

Juhani Ahon koulun oppilaat Iisalmesta ovat vuoden 2020 Talousankarit

Vuoden 2020 Taloussankareita ovat Pandakarhut-niminen joukkue Juhani Ahon koulusta Iisalmesta. Tänä vuonna virtuaalisesti 2.12. järjestettyyn loppukilpailuun valikoitui kymmenen joukkuetta, jotka onnistuivat parhaiten viestimään Instagram-videolla omia näkemyksiään vastuullisesta säästämisestä. Loppukilpailussa joukkueet saivat ratkaistavakseen erilaisia arjen talouteen liittyvien tehtäviä. Finaalikolmikkoon nousi kolme parhaat pisteet tehtävistä saanutta joukkuetta.

– Alkukarsintojen taso oli tänäkin vuonna kova ja niissä näkyi selkeästi nuoren kiinnostus talousasioihin, sanovat Nordean yhteiskuntavastuujohtaja Pirjo Kuusela sekä TATin asiantuntija Eija Seppänen.

Pandakarhut keräsi komean pistesaaliin sekä semifinaalissa että finaalissa. Kaksi muuta finaalijoukkuetta olivat Hakkarin talousukot Hakkarin koulusta Lempäälästä ja Pikkukylän velehot Korpilahden yhtenäiskoulusta. Finaalissa tiimit pääsivät esimerkiksi kertomaan, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, kun pohtii itselle sopivaa säästämisen ratkaisua sekä testaamaan, ketkä vastaavat nopeimmin erilaisiin taloutta käsitteleviin kysymyksiin.

Kisaan valmistautuminen oppitunneilla kannatti

Tuoreet Taloussankarit Sanna Kauppinen, Sonja Kangasniemi, Eetu Saastamoinen, Emmi Myllynen ja Enna Ollikainen oppilaat ovat opiskelleet valinnaisaineena yritys- ja taloustietoa kahdeksannen luokan alusta lähtien.  

– Löysin kilpailun siten, että sain siitä tiedon sähköpostitse Iisalmen kaupungin sivistys- ja hyvinvointialan toimialajohtajalta, ja aivan viime tipassa, naurahtaa yritys- ja taloustiedon opettaja Kaisa Aalto Juhani Ahon koulusta.  

Kilpailuun valmistautumiseen käytettiin aikaa neljä oppituntia yritys- ja taloustiedon tunneilla, toki esim. laina-asioita, säästämistä ja sijoittamista sekä korkoasioita oli opiskeltu jo aiemmin syksyllä valinnaisaineessamme. 

– Joukkueen voiton avain mielestäni oli hyvä yhteispeli ja yhteen puhaltamisen henki.

Voittajajoukkue sai palkinnoksi 10 tablettitietokonetta koululle viemisiksi digitaitojen edistämiseen sekä 50 euron lahjakortit jokaiselle joukkueen jäsenelle.

Taloussankari 2020 -kilpailun tulokset:

  1. Pandakarhut, Juhani Ahon koulu, Iisalmi
  2. Hakkarin talousukot, Hakkarin koulu, Lempäälä
  3. Pikkukylän velehot, Korpilahden yhtenäiskoulu, Jyväskylä

Loppukilpailu käytiin tänä vuonna virtuaalisesti suoran verkkolähetyksen kautta. Kilpailun tuomareina toimivat Nordean ekonomistit Tuuli Koivu ja Juho Kostiainen sekä TATin johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen.

Taloussankari-kilpailu perustuu Taloussankari-mobiilipeliin. Kilpailun järjestivät mobiilipelin kehittäjät Talous ja nuoret TAT, Nordea ja Pörssisäätiö.