X

Avoin työpaikka: Assistentti

Talous ja nuoret TAT on valtakunnallinen vaikuttaja. Autamme nuoria kehittämään talous- ja työelämätaitoja sekä innostumaan yrittäjyydestä. TATin Bisneskurssit tarjoaa maksuttomia ja digitaalisia oppimateriaaleja toiselle asteelle. Niiden avulla nuoret oppivat tulevaisuuden työelämässä tarvittavia taitoja ja yrittäjämäistä asennetta sekä syventävät ymmärrystään mm. vastuullisesta liiketoiminnasta ja globaalista toimintaympäristöstä.

Etsimme dynaamiseen Bisneskurssit-tiimiimme uutta työkaveria. Työtehtäviisi kuuluu yleiset hallinnolliset tehtävät kuten oppilaitostietojen päivittäminen ja raportointi, tilausten seuranta, kokousten ja tapahtumien käytännön järjestelyt sekä materiaalitilausten tekeminen. Lisäksi vastaat digitaalisten kurssimateriaalien hallinnoinnista ja avustat eri projekteissa tarvittaessa. Hoidat myös toiminnan yleisjärjestelyitä.

Työ on nopeatempoista ja tilanteet muuttuvat vauhdikkaasti. Työtehtävät ovat monipuolisia, ja sinulla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan työnkuvaasi jonkin verran omien vahvuuksiesi mukaan. Pääset mukaan määrittämään suomalaisen toisen asteen koulutuksen suuntaa yhteistyössä tehokkaan tiimisi kanssa. Me tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn sekä osaavan ja hauskan työporukan.

Sinulta edellytämme järjestelmällisyyttä, joustavuutta, yhteistyötaitoja ja uusien tehtävien nopeaa omaksuntaa. Kiireisinä aikoina pystyt aikatauluttamaan ja priorisoimaan oman työskentelysi. Olet työssäsi tarkka ja siedät myös suorittavia työtehtäviä. Hallitset Office-työkalujen käytön erinomaisesti, ja taulukoiden ja raporttien tekeminen sujuu sinulta käden käänteessä. Pystyt myös oikolukemaan tekstejä. Toisen kotimaisen kielen hallinta on eduksi. Mailchimp ja WordPress ovat sinulle jo ehkä tuttuja (tarvittaessa perehdytämme niiden käyttöön).

Kyseessä on vuoden määräaikainen työsuhde, joka alkaa heti, kun oikea henkilö on löytynyt. Aloitamme haastattelut jo ennen hakuajan päättymistä, joten lähetäthän hakemuksesi ja CV:si mahdollisimman pian.

Toimita vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen (pdf) viimeistään ma 11.3.2019 osoitteeseen: rekry(at)tat.fi. Kirjoitathan sähköpostin otsikkokenttään assistentti.

Lisätietoja tehtävästä antaa kumppanuuspäällikkö Heidi Puolitaival, p. 040 755 3456. Heidi on parhaiten tavoitettavissa ke 28.2. klo 12–14 ja pe 1.3. klo 9–11.

Tutustu: bisneskurssit.fi