Solujen salat opettaa biotekniikkaa uudella tavalla
Solujen Salat-sivustolle pääset tästä

Taloudellinen Tiedotustoimisto avasi Solujen Salat verkkokoulun tiistaina 12.3.2002. Internetissä toimivaa verkkokoulua voidaan käyttää biotekniikan opetuksen tukena yläasteella ja lukiossa. Verkkokoulu soveltuu erinomaisesti myös kaikille biotekniikasta kiinnostuneille.

"Taloudellisen Tiedotustoimiston tehtävänä on teollisuuden ammatinvalintaviestinnän lisäksi kertoa nuorille työelämässä tarvittavista tiedoista ja taidoista yleensä. TAT tuottaa oppimateriaalia ajankohtaisista aiheista nuoria kiinnostavalla tavalla. Tällä tavoin herätämme nuorten kiinnostuksen luonnontieteisiin, jonka osaajia tarvitaan ", kertoo Taloudellisen Tiedotustoimiston koulupalvelun johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen.

Solujen salat verkkokoulun tavoitteena on laajentaa oppilaiden ymmärrystä biotekniikasta sekä lisätä opettajien mahdollisuuksia soveltaa uusia opetustapoja kouluopetuksessa. Verkkokurssin toteutus tuo lisäarvoa itseohjautuvan oppimisen kannalta, animaatiot ja opiskelua ohjaavat harjoitustehtävät opastavat käyttäjää biotekniikan kokonaiskuvan luomisessa.

"Tekes uskoo bioteknologian mahdollisuuksiin, joiden nähdään ulottuvan yhä laajemmalle tulevaisuudessa. Bioteknologia on yksi uunituoreen Tekesin teknologiastrategian keskeisistä kolmesta teknologiasta. Tämä teknologia on monella tapaa haasteellinen ja siksi alan opettaminen mahdollisimman laajasti nuorille, ja miksei vanhemmillekin, on ensiarvoisen tärkeää", kertoo NeoBio-ohjelman ohjelmapäällikkö Riikka Heikinheimo Tekesistä.

Biotekniikka on osana mm. biologian ja kemian opetusta peruskoulussa ja lukiossa.

"Opetushallituksessa laaditaan parhaillaan uusia opetussuunnitelmia sekä peruskoulu- että lukio-opetusta varten. Biologian opetussuunnitelmatyössä pidetään tärkeänä sitä, että opetuksessa tutustutaan luonnontieteille ominaisiin havainnointiin ja kokeellisuuteen perustuviin tutkimustapoihin. Opiskelijoiden tulee saada käsitys biotieteiden nopeasta kehityksestä ja tuntea biotieteiden tärkeimmät sovellusalueet. Näistä yksi keskeisimmistä on biotekniikka. Oppilaiden tulee tuntea biotekniikan menetelmiä ja mahdollisuuksia sekä ymmärtää biotieteiden tarjoamia mahdollisuuksia ihmiskunnan ja elinympäristön hyvinvoinnille", opetusneuvos Lea Houtsonen Opetushallituksesta tähdentää.

"Vastaavanlaisia suunnitelmia ja tavoitteita on tulossa myös kemian opetussuunnitelman perusteisiin. Erittäin tärkeänä pidän eri oppiaineiden kuten kemian, biologian ja kotitalouden integroinnin mahdollisuuksia biotekniikka aihetta käsiteltäessä", yliopistonlehtori Maija Aksela lisää.

Verkkokoulun toteutus on tapahtunut laajassa yhteistyössä, jossa ovat olleet mukana Taloudellisen Tiedotustoimiston lisäksi Tekes, Opetushallitus, Suomen Bioteollisuus ja Tiedekeskus Heureka. Sisällön ovat koostaneet tutkija Susanne Somersalo, yliopistonlehtori Maija Aksela ja biologian ja maantiedon lehtori Kaija Keski-Honkola.

Solujen salat verkkokoulun on toteuttanut Everscreen Oy.

Solujen Salat-sivustolle pääset tästä

»Kuvamateriaalia«

 

Solujen Salat verkkokoulu:
* biotekniikan kehityksen opas historiasta nykypäivään
* selkeistä, itsenäisistä osista koostuva kurssikokonaisuus
* tarkoitettu niin opetuskäyttöön kuin muillekin kiinnostuneille
* toteutustapa tuo uuden ulottuvuuden opiskeluun

Lisätietoja:
Taloudellinen Tiedotustoimisto
Koulutiedottaja
Tomi Alakoski
puh. (09) 1315 1532
tomi.alakoski@tat.fi

Koulupalvelun johtaja
Liisa Tenhunen-Ruotsalainen
puh. (09) 1315 1551
liisa.tenhunen-ruotsalainen@tat.fi