Tykkää taloudesta! -tutkimus

Nuoret uskovat hyvään taloudelliseen tulevaisuuteen

Talouden näkymistä huolimatta nuorilla on valoisa näkemys omasta taloudellisesta tulevaisuudestaan. Nuorilla on vastuullinen asenne rahankäyttöön ja he pitävät säästämistä tärkeänä, vaikka monet eivät voi sitä nykyisessä taloudellisessa tilanteessa harjoittaakaan. Pikavippejä ei suosita ja niiden kalleus ymmärretään hyvin. Nuoret ymmärtävät myös maksuhäiriömerkinnän vakavuuden.

Tiedot selviävät Taloudellisen tiedotustoimiston Tykkää taloudesta! -tutkimuksesta, joka selvitti nuorten taloudellisen tietämyksen tasoa ja suhtautumista taloudelliseen tulevaisuuteen. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Suomen Lukiolaisten Liiton kanssa syys- ja lokakuussa 2011 ja siihen osallistui 5103 iältään 15–30-vuotiasta nuorta. Tutkimuksen toteutti T-Media.

Moni nuori kokee, että talouteen liittyviä asioita käsitellään koulussa puutteellisesti. Nuoret kaipaavat erityisesti käytännön tietoa oman talouden hallintaan liittyvistä asioista, kuten lainoista ja verotuksesta sekä talouden turvaamisesta opiskeluaikana.

”Talousasioista on viestittävä nuorille nykyistä enemmän ja heidän omalla kielellään. Nuoret eivät saa kotoaan riittäviä eväitä talouden hallintaan, minkä vuoksi oppilaitosten tulisi kyetä tarjoamaan hyvät perustiedot sekä omaan talouteen että kansantalouteen liittyvistä asioista”, sanoo Taloudellisen tiedotustoimiston johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen.

Tutkimuksen mukaan vanhempien taloudellisella tilanteella on vaikutus sekä nuorten taloudelliseen tilanteeseen että heidän talouteen liittyviin asenteisiinsa. Hyvin toimeentulevien vanhempien lapsilla on selvästi optimistisempi näkemys Suomen taloudellisesta tulevaisuudesta kuin heikosti toimeentulevien vanhempien lapsilla.

Taloudellinen tiedotustoimisto järjestää tutkimuksen pohjalta Nuorisofoorumin Helsingin Messukeskuksessa Studia-messujen yhteydessä 30.11.2011 klo 12.30–15.30. Nuorisofoorumi kokoaa nuoret sekä finanssialan ja elinkeinoelämän asiantuntijat yhteen keskustelemaan taloudesta.

Lisätietoja:

Johtava tutkija Mikael Thuneberg, T-Media Oy,p. 040 356 3260, mikael.thuneberg(a)t-media.fi

Johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen, Taloudellinen tiedotustoimisto, p. 040 545 2198, liisa.tenhunen-ruotsalainen(a)tat.fi

www.facebook.com/nuorisofoorumi

Tykkää taloudesta! -julkaisu (sisältää tutkimustulokset)

Päivitetty 01.12.2011