Suomalaiset nuoret arvostavat työtä ja pitävät työelämää tärkeänä elämänalueena, mutta puolet heistä tuntee samalla pelkoa työelämää kohtaan. Nuoria huolestuttaa oman työpaikan löytyminen ja tulevaisuuden työssä jaksaminen. Nuoret ovat myös huolissaan arvomaailman kovenemisesta.
Taloudellisen tiedotustoimiston Nuorten arvot ja elämä -tutkimukseen vastanneista nuorista 85 prosentin mielestä heidän elämänsä on onnellista. Tulevaisuuteen liittyy kuitenkin myös vakavia huolenaiheita.
Nuorista yli puolet pelkää, ettei löydä töitä tulevaisuudessa. Toisaalta, peräti 56 prosenttia nuorista naisista ja 45 prosenttia miehistä on huolissaan omasta jaksamisestaan tulevassa työelämässään. Naisista 46 prosenttia pitää työelämää "pelottavana paikkana". Heistä puolet pelkää voivansa saada potkut tulevaisuuden työpaikastaan. Jopa 76 prosenttia nuorista on huolissaan arvomaailman kovenemisesta.
Nuorista 77 prosenttia näkee Suomen tulevaisuuden valoisana. Peräti 85 prosenttia uskoo Suomen selviävän talouden taantumasta hyvin. 70 prosenttia vastaajista pitää median antamaa kuvaa Suomen taloudellisesta tilanteesta liian synkkänä.
Vastaajista 69 prosenttia kertoo, että kiristynyt taloudellinen tilanne ei ole vaikuttanut heidän elämäänsä. Kolmasosa nuorista on kuitenkin rajoittanut kuluttamistaan yleisen taloudellisen tilanteen vuoksi.
"Nuoret näkevät tulevaisuuden valoisana, mutta heillä on yllättävän paljon huolia ja pelkoja tulevaan työelämään liittyen. Taantuman vaikutukset näkyvät toistaiseksi joka seitsemännen nuoren elämässä. Näitä ja muitakin nuoria pitää auttaa löytämään oma paikkansa tulevaisuuden työelämässä ja yhteiskunnassa", toteaa TAT-ryhmän toimitusjohtaja Kari Väisänen.
Taloudellinen tiedotustoimisto haluaa yhdessä Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan kanssa kannustaa nuoria vaikuttamaan tulevaisuuteensa. TAT ja Nuora järjestivät Nuorten Korpilampi -seminaarin 12.5.2009 Korpilammella. Nuoret lähettivät seminaarista päättäjille tulevaisuusviestin.
Taloudellisen tiedotustoimiston Nuorten arvot ja elämä -tutkimukseen vastasi 1080 15-21-vuotiasta nuorta. Tutkimus selvitti, miten lamauutisointi on vaikuttanut nuorten tulevaisuudenuskoon. Tutkimuksen toteutuksesta vastasi 15/30 Research.
Tiedustelut:
Johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen
p. (09) 1315 1551, 040-545 2198 tai liisa.tenhunen-ruotsalainen(a)tat.fi
Nuorisopalvelun päällikkö Tomi Alakoski
p. (09) 1315 1532, 040-501 5307 tai tomi.alakoski(a)tat.fi