Maahanmuuttajanuoret Suomessa

Maahanmuuttajanuoret Suomessa 2009 -tutkimuksen mukaan kielitaitoisuus, laajat kansainväliset sosiaaliset kontaktit sekä kaikkia nuoria yhdistävä maailmankansalaisuus lisäävät osaltaan maahanmuuttajataustaisten nuorten valmiuksia muuttaa pois Suomesta.

Tutkimus osoittaa, että maahanmuuttajanuoret haluavat päästä kiinni koulutukseen ja työelämään ja heidän perheissään korostetaan hyvän koulutuksen merkitystä.

- Erityisesti virolais- ja venäläistaustaiset nuoret kokevat olevansa kielitaitonsa ja kansainvälisten verkostojensa vuoksi hyvässä asemassa tulevaisuuden työmarkkinoilla, kertoo 15/30 Researchin toimitusjohtaja, tutkija Markus Keränen.

- Nuorten toiveet ovat hyvin samanlaisia kuin suomalaisilla nuorilla yleensä. Oleellista on parantaa maahanmuuttajataustaisten nuorten opintojen ohjausta ja tehostaa hakeutumista jatkokoulutukseen, totesi tutkimuksen tulokset vastaanottanut valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Outi Mäkelä.

- On arvioitu, että suomalainen työelämä tarvitsee varovaistenkin arvioiden mukaan jopa 10 000-20 000 maahanmuuttajaa vuodessa. Olisi tärkeää, että nämä osaavat maahanmuuttajataustaiset nuoret saataisiin jäämään osaksi yhteiskuntaamme, korostaa TAT-ryhmän toimitusjohtaja Kari Väisänen.

Kynnystä muuttaa pois Suomesta madaltaa myös nuorten kokemus ennakkoluuloisuudesta. Maahanmuuttajataustaiset nuoret kokevat rasismin ja ennakkoluuloisuuden olevan Suomessa asumisen huonoimpia puolia. Vaikka nuoret kokevat koulutuksen olevan Suomessa tasa-arvoista, ennakkoluuloisuuden koetaan sulkevan ovia työelämässä.

- Monikulttuuriset kysymykset ovat vielä usealle yritykselle pikemminkin haaste kuin mahdollisuus. Herää kysymys siitä, miten osaamme liittää tämän ryhmän osaksi hyvinvoivia työyhteisöjä ja toisaalta puhutella heitä luontevasti markkinointiviestinnän keinoin, toteaa SEK PRO Oy:n toimitusjohtaja Olli Kivelä.

Tutkimus selvitti maahanmuuttajataustaisten nuorten arvoja, asenteita ja käyttäytymistä. Toimeksi-antajana toimi yhteistyöverkosto, johon kuuluvat Taloudellinen tiedotustoimisto, SEK PRO Oy sekä 15/30 Research, joka toteutti tutkimuksen. Tutkimuksessa haastateltiin kesän 2009 aikana virolais-, venäläis- ja somalitaustaisia sekä vertailuryhmänä suomalaisia 15-21-vuotiaita nuoria. Kvalitatiivisen tutkimuksen henkilökohtaisiin haastatteluihin ja ryhmähaastatteluihin osallistui yhteensä 55 nuorta.

Tiedustelut:

Nuorisopalvelun päällikkö Tomi Alakoski, Taloudellinen tiedotustoimisto
p. (09) 1315 1532, 040-501 5307 tai tomi.alakoski(a)tat.fi

Toimitusjohtaja Markus Keränen, 15/30 Research Oy
p. 0400 169 199 tai markus.keranen(a)1530.fi

Asiakkuusjohtaja Antti Matilainen, SEK PRO Oy
p. 040 501 3387 tai antti.matilainen(a)sekpro.fi

Päivitetty 11.06.2010