Uudet coachit MaRa- ja SoTe-aloille!

koivikko

Taloudellisessa tiedotustoimistossa on aloittanut elokuussa kaksi uutta alueyhteyshenkilöä eli koulu-coachia. Sosiaali- ja terveysalan coachina aloittanut Kati Leinonen vastaa koulu-yritysyhteistyöstä sote-alalla valtakunnallisesti. Kati on aiemmin toiminut mm. kouluttajana Helsingin Diakoniaopistolla ja tällä hetkellä hän tekee työn ohella myös opo-opintoja. ”Tuntuu mukavalta, kun voi keskittyä koulu-yritysyhteistyön tekemiseen kokopäiväisesti. Odottavilla fiiliksillä lähden katselemaan, mitä uusi työ tuo mukanaan”, haasteita odottava Leinonen sanoo.

Matkailu- ja ravintola-alan alueyhteyshenkilönä puolestaan on aloittanut Katja Winogradow. Katja siirtyi Taloudelliseen tiedotustoimistoon Haaga instituutti -säätiöstä, jossa hän toimi Haaga-Perhon koulutuspäällikkönä. ”Tuntui mukavalle siirtyä uuteen työhön, kun aikaisempi työnantaja näki toiminnan tärkeäksi vaikuttajaksi toimialalle ja entiset kollegat haluavat olla aktiivisesti tukena. Uusien tehtävieni kautta pääsen vaikuttamaan yhteistyön kehittämiseen toimialan vaikuttajien kanssa”, Winogradow iloitsee.

Päivitetty 21.06.2011