Työelämä soittaa uusia säveliä

Jukka Mäntymaa

Tulevaisuuden työ muistuttaa jazz-improvisaatiota. Kielikuvalla kuvataan työn irtautumista rutiineista. Päämäärä tiedetään, mutta tavoitteen saavuttamiseksi ei ole olemassa tarkkoja nuotteja, kirjoittaa Taloudellisen tiedotustoimiston koulu-coach Jukka Mäntymaa.

Nuotittomuus ei kuitenkaan tarkoita holtittomuutta, vaan sitä, että lopputulokseen voi päästä monella eri tavalla. Improvisointi, luovuus ja luoviminen ovat jokapäiväisiä työvälineitä ja menestyksen eväitä. Työelämässä tarvitaan yhteistyötä, luottamusta ja muiden kannustamista.

Sooloartistin sijaan työelämäkin soittaa bändin kanssa – ja aivan kuten musiikkimaailmassa – vaihtelee duunibändin kokoonpano ja johtajan rooli tilanteen tai erityisosaamisen mukaan.

Jazz-metafora on peräisin Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) Oivallus-hankkeen loppuraportista toukokuulta 2011. Oivallus-hanke ennakoi osaamis- ja työvoimatarpeita yritysten näkökulmasta. Vuonna 2008 käynnistyneen työn tavoitteena oli selvittää, miltä työelämä näyttää 2020-luvulla ja millainen koulutus siihen parhaiten vastaisi.

Lue koko kirjoitus Opetin.fi-verkkopalvelussa

Päivitetty 02.01.2012