Millennium Youth Camp (MY Camp) -tiedeleirin monipuolisen ja innostavan ohjelman tavoitteena on lisätä nuorten kiinnostusta luonnontieteisiin ja teknologiaan, kertoa opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksista Suomessa sekä auttaa nuoria verkostoitumaan keskenään ja alan asiantuntijoiden kanssa. 16–19-vuotiaille nuorille suunnattu MY Camp järjestetään Helsingissä 6.–13. kesäkuuta tänä vuonna ensimmäistä kertaa.
”Nuorten innostaminen matematiikan, luonnontieteiden ja tekniikan pariin on Tekniikan Akatemian mission ytimessä. Tulevaisuudessa globaalien haasteiden ratkaisemiseksi tarvitaan yhä enemmän uutta teknologiaa ja siten myös näiden alojen osaamista. Tiede- ja teknologiaosaaminen on perustavanlaatuinen rakennusaine Suomen kilpailukyvylle”, toteaa pääjärjestäjiin kuuluvan Tekniikan Akatemia -säätiön toimitusjohtaja Ainomaija Haarla.
Noin tuhannen hakemuksen joukosta valittiin suositulle leirille 30 lahjakasta nuorta 14 maasta. Hakemuksia tuli 62 maasta ja kaikista maanosista, suomalaisia nuoria on mukana 10. Tyttöjä ja poikia on tulossa leirille suunnilleen yhtä paljon.
Leiriläiset tutustuvat viikon aikana pääkaupunkiseudun korkeakoulujen tutkimukseen ja opiskelumahdollisuuksiin sekä vierailevat useissa suomalaisissa yrityksissä. Ohjelmaan kuuluu myös projektitöiden toteuttaminen kansainvälisissä pienryhmissä huippuasiantuntijoiden johdolla. Projektitöiden teemoina on sovellettu matematiikka, ilmastonmuutos, ICT, vesi, uusiutuvat energianlähteet sekä uusiutuvat luonnonvarat. Nuorten esittelevät projektityönsä perjantaina 11. kesäkuuta Tekniikan museossa järjestettävässä MY Camp -gaalassa, jota isännöi leirin ohjausryhmään kuuluva Taloudellinen tiedotustoimisto.
”MY Camp tarjoaa nuorille uudenlaisella toteutustavalla näköalapaikan suomalaiseen luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian huippututkimukseen ja osaamiseen. Tavoitteenamme on, että nuoret oppivat myös yhteistyötaitoja, saavat hyödyllisiä kontakteja ja toivottavasti pitävät siinä sivussa hauskaa kesäisessä Suomessa”, ohjausryhmän puheenjohtaja, toista pääjärjestäjää LUMA-keskusta edustava professori Maija Aksela Helsingin yliopistosta kertoo.
Leirin yhteydessä toteutetaan tutkimus, jossa selvitetään lahjakkaiden eri maanosissa elävien nuorten ajattelua sekä kysymyksiä ja ratkaisuja leirin teemoihin, esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyen. Tutkimuksessa verrataan myös tyttöjen ja poikien käsitysten eroavuuksia. Leiriläisten ajatusmaailmaan voi jo nyt tutustua englanninkielisessä nuorille suunnatussa MyScience-verkkolehdessä.
MY Camp järjestetään samanaikaisesti Millennium-teknologiaviikon kanssa. Leiriviikon kohokohtiin kuuluvat osallistuminen Millennium-palkintoseremoniaan keskiviikkona 9. kesäkuuta sekä vuoden 2010 Millennium-palkittujen tapaaminen kasvotusten torstaina 10. kesäkuuta.
”On kiehtovaa nähdä, mitä huippututkijoiden ja lahjakkaiden nuorten kohtaaminen tuo tullessaan. Tämä on nuorille aivan ainutkertainen mahdollisuus”, Maija Aksela iloitsee.
”MY Campin osallistujista tulee parhaimmillaan Millennium-palkinnon sanansaattajia ja onnistuneen leirin myötä puolestapuhujia koko Suomelle”, Ainomaija Haarla lisää.
Nuorten ja Millennium-palkittujen kohtaaminen järjestetään Millennium-teknologiapalkinnon päävoittajan Studia Generalia -luennon jälkeen Aalto-yliopiston teknillisellä korkeakoululla Otaniemessä. Paikalla on myös leirin suojelija, Aalto-professori Risto Nieminen.
Lisätietoja:
Tapahtumapäällikkö Raija Huikko, Tekniikan Akatemia -säätiö
raija.huikko(a)technologyacademy.fi, puh. 040 506 6113
Professori Maija Aksela, Millennium Youth Camp -leirin ohjausryhmän puheenjohtaja
LUMA-keskus, Helsingin yliopisto
maija.aksela(a)helsinki.fi, puh. 050 514 1450