Opojen ennakointiseminaari Tampereella

Opojen ennakointiseminaari Tampereella

Finlaysonin alueella sijaitsevassa Werstaan auditoriossa pidettiin pe 26.3. jo perinteeksi muodostunut ennakointiseminaari. Järjestäjinä toimivat Taloudellinen tiedotustoimisto ja ELY-keskuksen Pirkanmaan ennakointipalvelu.
Aamukahvin jälkeen Taloudellisen tiedotustoimiston koulu-coach Pentti Koivisto avasi tilaisuuden muistuttamalla, että tulevaisuuden talousnäkymiä hallitsee suuri epävarmuus.

Yhteistyökumppani Jenni Ruokanen jatkoi samoilla linjoilla, mutta korosti eläköitymisen aiheuttamia ongelmia, jotka vaivaavat Suomea taloudellisesta tilanteesta huolimatta.

Eniten keskustelua ja erittäin positiivista palautetta synnytti vierailu kivenheiton päässä olevan Demolan tiloihin. Demolan konseptissa pyritään saattamaan eri alojen lupaavat toimijat fyysisesti yhteen, ja täten synnyttämään uutta yritystoimintaa. Ryhmän suuruuden vuoksi jakauduttiin kahtia, ja seminaarin järjestäjille innostunut yleisö aiheuttaa aina positiivisen ongelman, sillä Demolassa vierähti aikaa paljon kauemmin kuin kuviteltiin.

Lue lisää Opetin.fi-verkkopalvelusta.

Päivitetty 21.06.2011