Opettajia halutaan rohkaista innovatiivisten ideoiden esittämiseen koulutustilaisuuksissa ja verkkokeskusteluissa. Opettajien täydennyskoulutuksessa tulisi lisätä pitkäkestoisia koulutusohjelmia, joihin sisältyy aktiivinen tutkimuksen hyödyntäminen ja oma opetuksen kehittämishanke. Lisäksi opettajakoulutuksen ja työelämän vuorovaikutusta tulee lisätä ja työelämäyhteistyötaitojen tulisi sisältyä jo opettajien peruskoulutukseen.
Matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian opetuksen kehittämistä pohtinut neuvottelukunta luovutti muistionsa Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankiselle keskiviikkona 19.8.2009. Neuvottelukunta ehdottaa opetuksen kehittämiseen pitkäjänteistä tutkimus- ja kehittämisohjelmaa. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimi koulutusjohtaja Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitosta.
Neuvottelukunnan muistiossa on sekä matemaattis-luonnontieteellisille oppiaineille yhteisiä kehittämisehdotuksia että oppiainekohtaisia yksityiskohtaisia ehdotuksia. Neuvottelukunta ehdottaa myös valtakunnallisten LUMA-keskusten aseman turvaamista jatkossa sekä valtakunnallista kampanjaa matemaattis-luonnontieteellisten oppiaineiden vetovoimaisuuden vahvistamiseksi. Neuvottelukunta on lähtenyt siitä, että matemaattis-luonnontieteellisten oppiaineiden tuntimäärät säilyvät tulevaisuudessa vähintään nykyisellä tasolla.
Lue lisää neuvottelukunnan muistiosta