Kansainvälinen Millennium Youth Camp (MY Camp) -tiedeleiri huipentui perjantaina 11. päivänä kesäkuuta Tekniikan museossa järjestettyyn gaalailtaan. Tiedeleirin nuoret esittelivät siellä teemaryhmien tuotoksia yleisölle. Gaalailtaa isännöi leirin ohjausryhmään kuuluva Taloudellinen tiedotustoimisto.
- Upeaa, me teimme sen! Leiri onnistui hienosti. Nuoret verkostoituivat upeasti keskenään ja asiantuntijoiden kanssa, saivat ystäviä, oppivat uutta ja nauttivat Suomen yliopistojen sekä elinkeinoelämän huippuosaamisesta sekä Millenium-palkittujen tapaamisesta. Paljon iloa ja onnistumisen elämyksiä! Moni tiedeleirin nuorista halusi tulla myös Suomeen opiskelemaan. Nuorten kohtaaminen jo tässä iässä on tärkeää, kertoo Helsingin yliopiston professori Maija Aksela tiiviin tiedeleiriviikon kokemuksista.
Leiriläiset työskentelivät kuudessa eri teemaryhmässä. Millaisia kokemuksia tuli teemaryhmien työskentelystä?
- Tiedeleirin teemaryhmät saivat aikaan erittäin korkeatasoisia tuotoksia. Saimme seurata luovia ja innovatiivisia nuoria, jotka loivat yhdessä uusia näkökulmia ja ratkaisuja ajankohtaisiin aiheisiin sekä hyviä kysymyksiä. Myös heitä ohjanneet huippuasiantuntijat ovat erittäin iloisia nuorten tuotoksista. Ne tullaan julkaisemaan MyScience-verkkolehdessämme lähiaikoina. Siellä voi tutustua myös leiriläisiin ja heidän upeisiin ajatuksiinsa, kertoo Aksela.
Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia on tehty My Camp -leirin suhteen?
- Hanke jatkuu! Seuraavien vuosien kaksi leiriä on jo sovittu. Haku ensi vuoden leirille alkaa lokakuussa. Tiedot siitä löytyy My Camp-sivustolta. Tänä vuonna oli mukana 24 yhteistyötahoa. Lämmin kiitos kaikille mukanaolleille ja uudet kumppanit ovat tervetulleita mukaan. Yhdessä olemme enemmän!
Millenium Youth Camp (My Camp) -tiedeleirin pääjärjestäjiä ovat Tekniikan Akatemia, valtakunnallinen LUMA-keskus, Kerhokeskus ja opetusministeriö. Projektissa ovat tiiviisti olleet mukana myös ulkoasianministeriö, Opetushallitus, Suomen Akatemia, Helsingin yliopisto, Aalto-yliopiston Teknillinen korkeakoulu, Taloudellinen tiedotustoimisto, Teknologiateollisuus, Kemianteollisuus, Biologian ja maantieteen opettajien liitto, Matemaattisten aineiden opettajien liitto, Heureka ja Tekniikan museo. Yrityskumppaneina olivat Kemira, Nokia, PaloDEx Group, UPM-Kymmene ja Vaisala.
Lisätietoja:
Tapahtumapäällikkö Raija Huikko, Tekniikan Akatemia -säätiö
raija.huikko(a)technologyacademy.fi, puh. 040 506 6113
Professori Maija Aksela, Millennium Youth Camp -leirin ohjausryhmän puheenjohtaja
LUMA-keskus, Helsingin yliopisto
maija.aksela(a)helsinki.fi, puh. 050 514 1450